Suomen Hollanninpaimenkoirat ry

Yhdistyksen nimi on Suomen Hollanninpaimenkoirat ry. Yhdistysrekisteriin yhdistys on hyväksytty vuonna 1994 ja rotua harrastavan yhdistyksen oikeudet se on saanut vuonna 2003. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on Suomen Kennelliitton ja Suomen Palveluskoiraliiton jäsen, joiden kanssa yhteistyössä yhdistyksen tarkoitus on edistää rodunomaisten ja terveiden hollanninpaimenkoirien kasvatusta, koulutusta ja käyttöä sekä harrastus- että käyttökoirina.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuusi (6) jäsentä. Yhdistys kokoontuu vuosittain kahteen varsinaiseen kokoukseen, joista kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous syys-marraskuussa hallituksen määräämänä ajankohtana.

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hakemuksesta hallitus. Jäsenet ovat varsinaisia, nuoriso-, perhe-, pentue-, kannatus- tai kunniajäseniä. Vuoden 2015 lopussa yhdistyksessä oli 209 jäsentä.

Y-tunnus 1881363-2

Säännöt
Toimintakertomukset
Liity jäseneksi

Toimihenkilöt

Yhdistyksen hallitus 2018
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.

Puheenjohtaja
Mari-Anne Hietakangas
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
040 053 0069
Varapuheenjohtaja
Marja Uusitalo
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Sihteeri
Mervi Vikman
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Rahastonhoitaja
Outi Soulasmaa

Tiedottaja
Mervi Vikman
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Hallituksen jäsen
Anneli Fellman
Susanna Kinnunen
Sanni Haapasalmi

Jalostustoimikunta 2018
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.

Puheenjohtaja
Katia Marttila
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
050 525 3544
Jalostusneuvoja
Kirsi Liikanen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
040 762 1090
Jalostusneuvoja
Sanna Korhonen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
0400 941 037
Jalostusneuvoja
Liisa Kukkanen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Jalostusneuvoja
Mervi Vikman
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Jalostusneuvoja
Anneli Fellman
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Jalostusneuvoja
Mira Mikkola
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.

Koe- ja kilpailutoimikunta

Puheenjohtaja
Marja Uusitalo
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
TOKO-vastaava
Marje Palomäki
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Rally-toko-vastaava
Anri Saarinen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Agilityvastaava
Tiina Pehkonen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
PEKO-vastaava
Kirsi Liikanen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
040 762 1090
PK-vastaava
Susanna Kinnunen
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.

Muut toimihenkilöt

Rahastonhoitaja
Outi Soulasmaa
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Karnaistenkatu 41 A 10
08100 LOHJA
044 977 5557
Jäsensihteeri
Tarja Wink
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Holsku-lehti
Camilla Gustafsson
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Webmasterointi
Aino Ihamäki
Camilla Gustafsson
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Tarvikemyynti
Tarja Wink
Nähdäksesi osoitteen tarvitset JavaScript-tuen.
Erikoisnäyttelyiden vastuuhenkilöt
Katia Marttila (2018)
Anneli Fellman, Liisa Kukkanen (2019)